etusivu:   julkaisut:   vuosikirjat   Vuosikirjojen sisällysluettelot

Vuosikirjojen (ISSN 0782-646X) sisällysluettelot

Vuodesta 2004 lähtien vanhemmat vuosikirjat ovat pääosin tulostettavissa pdf-muotoisina. Vuosikirjat ovat seuran julkaisuja, mutta kirjoittajilla on kuitenkin tekijänoikeus teksteihinsä. Jos joku ei halua, että hänen tekstinsä julkaistaan seuran verkkosivuilla, ota yhteyttä seuran hallitukseen (seura@tamsuku.fi) ja juttu poistetaan välittömästi verkosta.



1979-1980 1980-1981 1981-1982:1 1981-1982:2
1982-1983 1983-1984:1 1983-1984:2
1985-1986:1 1985-1986:2 1986-1987:1 1986-1987:2 1987:1 1987:2
1988:1 1988:2 1989:1 1989:2 1990:1 1990:2
1991:1 1991:2 1992:1 1992:2 1993:1 1993:2
1994:1 1994:2 1995:1 1995:2 1996:1 1996:2
1997:1 1997:2 1998:1 1998:2 1999:1 1999:2
2000:1 2000:2 2001:1 2001:2 2002:1-2
2003:1 2004:1-2
2013 2015

Vuosikirja XXVII: (2015, Raine Raition tekstejä)

  • Alusta loppuun: Ohjeita sukututkimusta aloitteleville ja jo työnsä päättäneille
    • Lukijalle, s. 5
    • Aloittelijoille , s. 7
      • Sukututkimusharrastuksesta ja sen aloittamisesta, s. 8
      • Kirkolliset lähteet, s. 18
      • Maaseudun väestöryhmät 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa, s. 24
    • Pidemmälle ehtineille , s. 27
      • Talonhaltijaluettelot, s.28
    • Kun työ on tehty , s. 41
      • Miten päätän sukututkimuksen, s. 42
      • Apuneuvoja ja lähteitä, s. 47

Vuosikirja XXVI: (2013, Raine Raition tekstejä)

  • Hyvä, paha suku
    • Vanhaan hyvään aikaan
    • Häpeämmekö omaa sukuamme?
    • Kevytmieliset huvit johtivat usein luvattomaan sekaannukseen
    • "Kyllä minä vainajan tunsin"
    • Muuttuva hautauskulttuuri
    • Sotiemme muistomerkit, esimerkkinä Kangasala
  • Lähteet kertovat
    • Maatalouslaskennat ja maatilakirjat
    • Kirkonkuulutukset
  • Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo
    • Paikallishistoria - odotukset ja todellisuus
    • Kyläkirjojen kertomaa
    • Miten rakennan hyvän sukututkimusaiheisen esitelmän? - Muutamia lyhyitä neuvoja

Vuosikirja XXV: 1-2 (Kevät-syksy 2004)

  • Markku Haapanen: Ei isosta talosta lähdetä kuin torpasta. Joitakin yleispiirteitä rusthollilaitoksesta ja erityispiirteitä Sahalahden rustholleista, s. 3 PDF
  • Annikki Harjumäki: Autonomian ajan porvarissäädyn valtiopäivämiehet, heidän syntyperänsä ja sukutaustansa, s. 14 PDF
  • Ulla Koskinen: Kun serkku oli sisko ja ystävä veli. Sukulaisuus ja ystävyys 1500-luvulla, s. 35 PDF
  • Elina Martikainen: Kansan ja sivistyksen nimeen. Aika-lehden taidekritiikin sivistyneistö- ja kansankuva 1910-luvulla, s. 53 PDF
  • Pekka Masonen: Temppelin tornin arvoitus. Ludvig XVII, Madame Royale ja Ranskan Bourbonien kuviteltu historia geenien kertomana, s. 70-90 PDF

Vuosikirja XXIV: 1 (Kevät 2003)

  • Marko Tikka: Vaikeasti haettavat sotasurmat. Mitä sotasurmatietokanta on, miten se on tehty ja mitä hyötyä siitä on sukututkijoille? s. 3 PDF
  • Tuula Lehomaa: Keskiajan testamentti aikansa kuvastajana, s. 10 PDF
  • Tiina Miettinen: Tie aviottoman lapsen äidiksi, s. 25 PDF
  • Susanna Noki: "Aina leski heruu" Uudelleenavioituminen Hämeen maaseudulla 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa, s. 31 PDF
  • Ella Viitaniemi: Kokemäen emäseurakunnan väestö kruununhallinnon lähteissä, erityisesti taulustolaitoksessa 1700-luvun jälkipuoliskolla, s. 37 PDF
  • Elmar Badermann: Sukukirjan valmistus - tietokoneella vai ilman? s. 44 PDF
  • Anna-Maija Urkola: Tampereen Hämeenkatu 70 vuotta sitten, s. 48-52 PDF

Vuosikirja XXIII: 1-2 (Kevät-syksy 2002)

  • Aino Katermaa: Verokarhu talonpojan ja porvarin kynsissä, s. 3 PDF
  • Anneli Mäkelä-Alitalo: Tehden vai teettäen? s. 17 PDF
  • Jani Suominen: Rymättyläläinen saaristolaissuku sukututkijan silmin, s. 23 PDF
  • Johannes Sidoroff: Ortodoksisukujen tutkimus Suomessa, s. 27 PDF
  • Seija Pessi: Pessin suvun kirjavat vaiheet Karjalassa, s. 31-39 PDF

Vuosikirja XXII: 2 (Syksy 2001)

  • Elmar Badermann: Kaarina Hannuntyttären syntyperä, elämänvaiheet ja jälkeläisiä, s. 3 PDF
  • Eino Koskinen: Hajanaisia muistiinpanoja Taisto Suontaustan esitelmästä, s. 13 PDF
  • Jouko Hillukka: Etelä-Pirkkalan asuttamisen vaiheita, s. 14 PDF
  • Elina Pallas: Suomen kalliomaalaukset, s. 20 PDF
  • Johanna Aminoff-Winberg (referaatti Vesa Rinkinen): Isonvihan pakolaiset, s. 24-25 PDF

Vuosikirja XXII: 1 (Kevät 2001)

  • Margit Lumia: Sukukirjan tekeminen jokanaisen menetelmällä, s. 3 PDF
  • Eino Koskinen: Katsaus esivanhempiemme käyttämiin työ- ja tarvekaluihin, s. 8 PDF
  • Johanna Kurela: Tekstiviitteiden ja kirjallisuusluettelon laatimisesta, s. 18 PDF
  • Risto Husa: Alikersantti Antti Rokan dramaattinen elämäntie, s. 24-27 PDF

Vuosikirja XXI: 2 (Syksy 2000)

  • Talvikki Torppa: Suomalaisista etunimistä, s. 3 PDF
  • Jorma Mukala: Tampereen kaupunkikuva 1800-luvulla, s. 7 PDF
  • Pasi Klemettinen: Ylöjärven pirut - Martinin suvun kohtaloita, s. 13 PDF
  • Pekka Nuottajärvi: Puumerkit suvun, talon ja yksityisen henkilön tunnuksena, s. 21 PDF
  • Seija Pessi: Elämää kruununtalossa, s. 27 PDF
  • Elmar Badermann: Miten löydän sukuni Saksasta? s. 37 PDF
  • Kari Luukka: Sukutietojen tallennusohjelma - Miten valitsen? s. 44-53 PDF

Vuosikirja XXI: 1 (Kevät 2000)

  • Pekka Nuottajärvi: Sukututkimuspäivän avaus 15.1.2000, s. 3 PDF
  • Aino Katermaa: Isojakokartat, s. 5 PDF
  • Jukka Peltovirta: Hämeen Heimoliitto ja kotiseututyö Hämeessä 1900-luvulla, s. 25 PDF
  • Maija Louhivaara: Retki Tampereen nimistöön, s. 27 PDF
  • Tapio Vähäkangas: Hämeenkosken Porvolan suku, s. 31 PDF
  • Eino Koskinen: Tampereen seurakunnan varhaisvaiheita; Muistiinpanoja Voitto Silfverhuthin esitelmästä, s. 35 PDF
  • Ensio Näriäinen: Henkilötietolain pääsisältö sukututkijan kannalta, s. 37-38 PDF

Vuosikirja XX: 2 (Syksy 1999)

  • Pekka Nuottajärvi: Nimet ja sukututkimus, s. 3 PDF
  • Eino Koskinen: Kansanparantajat entisaikojen lääkäreitä, s. 7 PDF
  • Tapio Salminen: Suomen keskiaikainen rälssi, s. 16 PDF
  • Kimmo Kemppainen: Johan Helmich Roman, s. 23 PDF
  • Matti J. Kankaanpää: Porin jälkaväkirykmentin sotilaat suuren Pohjansodan 1700-1721 aikana, s. 29 (s. 1-16) PDF

Vuosikirja XX: 1 (Kevät 1999)

  • Pekka Nuottajärvi: Sukututkimuspäivän avaus 23.1.1999, s. 3 PDF
  • Marja-Liisa Putkonen: Torppari esi-isänä, s. 5 PDF
  • Anneli Mäkelä-Alitalo: Vanhimmat vallasnaiset, s. 14 PDF
  • Jussi Hartoma: Hankalat jäljet eli ruukkiseppien kintereillä, s. 18 PDF
  • Katriina Avonius: Tampereen kaupunginarkisto sukututkijoiden apuna, s. 23 PDF
  • Olavi Kallioniemi: Karkun kirkkovenekauden loppuajat, s. 26 PDF
  • Mikko Kylliäinen: Mitä arkistot kertovat vesilahtelaisista esi-isistämme? s. 39 PDF
  • Eeva-Liisa Stenhammar: Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Nimiarkiston kokoelmat, s. 46-52 PDF

Vuosikirja XIX: 2 (Syksy 1998)

  • Esa Kuukka: Sukukirjan tekeminen Sukuohjelmisto 8.0 avulla, s. 57 PDF
  • Juha Nirkko: Suomen Kirjallisuuden Seuran aineistot sukututkijan apuna, s. 59 PDF
  • Raimo Vasara: Mouhijärveläisiä vihittyjä 1839-1899, s. 63 PDF
  • Jorma Lagerstedt: Piimästen kirkonrakentajasuku, s. 67 PDF
  • Seija Pessi: Paimen, piika ja emäntä, kotiseutuhistoriaa Längelmäeltä, s. 76 PDF
  • Seuran jäsenluettelo vuodelta 1998, s. 85

Vuosikirja XIX: 1 (Kevät 1998)

  • Pekka Nuottajärvi: Sukututkimuspäivän 1998 avaus 17.1.1998, s. 3 PDF
  • Matti J. Kankaanpää: Talohistorian tutkiminen, s. 5 PDF
  • Terhi Nallinmaa-Luoto: Pakolaisia Pirkanmaalla isonvihan jälkeen, s. 7 PDF
  • Raine Raitio: Sukuperinteen tallentaminen, s. 19 PDF
  • Pekka Nuottajärvi: Kylähistoria ja sukututkimus, s. 24 PDF
  • Raimo Vasara: Mouhijärven kylät, talot ja torpat sekä asukkaat 1800-luvun lopulla, s. 27 PDF
  • Aarre Läntinen: Piirteitä ratsuväen kehityksestä Suomessa, s. 30 PDF
  • Päiviö Muhonen: Pitkäniemen sairaalan historiaa, s. 37 PDF
  • Ulla Lähdesmäki: Rautakausi Tampereen seudulla, s. 42 PDF
  • Juha-Pekka Vikman: Sukututkimuksen psykologiaa, s. 47 PDF
  • Seuran vuosikertomus vuodelta 1997, s. 54 PDF

Vuosikirja XVIII: 2 (Syksy 1997)

  • Pentti Kalliovalkama: Roineen Saarikylät, s. 53 PDF
  • Esko Korkeamäki: Sata tulista vuotta, s. 66 PDF
  • Helena Honka-Hallila: Peräkunnasta Ylöjärveksi, s. 69 PDF
  • Eeva-Liisa Oksanen: Suomen Sukututkimusseuran kirjasto, s. 76 PDF
  • Marja-Liisa Putkonen: Aineistosta julkaisuksi - ajatuksia sukukirjoista, s. 78 PDF
  • Jäsenluettelo, s. 82

Vuosikirja XVIII: 1 (Kevät 1997)

  • Raimo Heikkilä: Sukututkimuspäivän avaus 11.1.1997, s. 3 PDF
  • Raimo Ranta: Suomi ja Itämeren kauppasuhteet keskiajalta 1600-luvulle, s. 5 PDF
  • Tuula Kiiski: Ortodoksisukujen tutkimuksen nykytilanne, s. 21 PDF
  • Helinä Jaakkola: Kansanomainen ryijymme, s. 26 PDF
  • Kirsti Joutsimäki: Avioehdosta eroon, s. 29 PDF
  • Aarre Kailanpää: Luopioisten koululaitoksen historia, s. 38 PDF
  • Raine Raitio: Sotaherroja, torppareita ja huonomaineisia naisia, s. 42 PDF
  • Seuran vuosikertomus 1996, s. 49 PDF

Vuosikirja XVII: 2 (Syksy 1996)

  • Veli-Matti Pussinen: Ruukinarkistojen aineistot, s. 3 PDF
  • Eeva Ojanen: Kirkollinen kansanelämä, s. 11 PDF
  • Rauno Louhivuori: Erään tarkka-ampujan tarina, s. 18 PDF
  • Raine Raitio: Kuhmalahden historia III 1865-1995, s. 27 PDF
  • Kristiina Hopia: Sakkolan-Pyhäjärven oloista menneinä aikoina, s. 33 PDF
  • Jäsenluettelo, s. 38

Vuosikirja XVII: 1 (Kevät 1996)

  • Raimo Heikkilä: Sukututkimuspäivän avaus 13.1.1996, s. 3 PDF
  • Risto Astikainen: Esi-isämme 1500-luvulla, myyttejä ja todellisuus? s. 5 PDF
  • Veli-Matti Autio: Matrikkelit sukututkimuksessa, s. 11 PDF
  • Hannu Sinisalo: Mitä kuva kertoo suvusta? s. 14 PDF
  • Eino Koskinen: Kauhia neljän ihmisen murha Mouhijärven (Lavia) Majaveden talossa vuonna 1863, s. 19 PDF
  • Mervi Kaarninen: Naisten koulutus ja naisten koulutuksen tutkimus, s. 27 PDF
  • Raimo Heikkilä: Tamperelainen koulupoika Aunusta vapauttamassa, s. 33 PDF
  • Ella Ojala: Inkeriläiset, s. 39 PDF
  • Henrik Degerman: Ritarihuone ja sen toiminta, s. 43-49 PDF

Vuosikirja XVI: 2 (Syksy 1995)

  • Matti Koittola: Maaherra Ernst Johan Creutz ja hänen kaksi tytärtään Tammerkosken ja Hatanpään kartanoiden haltijoina, s. 3 PDF
  • Terhi Nallinmaa-Luoto: Kirkonkirjoista taaksenpäin, s. 9 PDF
  • Timo Alanen: Kirjurit ja nimien kirjoitustavat 1500-luvun Hämeessä, s. 16 PDF
  • Marjo-Riitta Saloniemi: Halloween ja pyhät miehet, s. 21 PDF
  • Kari Rantala: Ikaalisten henkikirja v. 1695-1711, s. 24 PDF
  • Seuran toimintakertomus, s. 26 PDF
  • Seuran jäsenluettelo, s. 30

Vuosikirja XVI: 1 (Kevät 1995)

  • Raimo Heikkilä: Sukututkimuspäivän avaus 14.1.1995, s. 3 PDF
  • Ilkka Korhonen: Sota-arkisto ja sukututkija, s. 5 PDF
  • Marja-Liisa Putkonen: Käräjät paikallishallinnossa, s. 9 PDF
  • Urpo Vuorenoja: Harsu, s. 20 PDF
  • Terttu Honkala: Parkun suku ja Juho Nehemias Parkku, s. 28 PDF
  • Kristiina Hopia: Sakkolan-Pyhäjärven pitäjien verokirjat ja väestöluettelot, s. 34 PDF
  • Seppo Randell: Sukututkimuksen virheistä ja virhelähteistä, s. 39 PDF
  • Tuula Rantanen: Kaarlo Wuori (1863-1914), taidekasvatuksen uranuurtaja Tampereella viime vuosisadalla ja tämän vuosisadan alussa, s. 42-46 PDF

Vuosikirja XV: 2 (Syksy 1994)

  • Pentti Heinonen: Kirjailija Minna Canthin hämäläiset sukujuuret, s. 3 PDF
  • Jussi Koivuniemi: Miksi Pirkkalan pitäjä jakautui kahtia vuonna 1922? s. 23 PDF
  • Anni Pakarinen: Kirkontilit, s. 29 PDF
  • Raimo Heikkilä: Kaarle Kustaa Polviander - Kurun vänrikki, s. 39 PDF
  • Tytti Mäkipää: Eino Salmelaisen esipolvista, s. 43 PDF
  • Seuran vuosikertomus, s. 49 PDF
  • Seuran toimintasuunnitelma, s. 55 PDF
  • Seuran jäsenluettelo, s. 58

Vuosikirja XV: 1 (Kevät 1994)

  • Raimo Heikkilä: Sukututkimuspäivän avaus 15.1.1994, s. 3 PDF
  • Pertti Vuorinen: Historiakirjojen puhtaaksikirjoitus, s. 5 PDF
  • Hannu Tulkki: Nykyinen väestötietojärjestelmä ja sukututkimus, s. 12 PDF
  • Elisabeth Uschanov: Siirtolaisuusinstituutti sukututkijan tietolähteenä, s. 21 PDF
  • Aaro Salovaara: Älä luota historialliseen romaaniin - pappi Oreniuksen tarina isonvihan ajoilta, s. 24 PDF
  • Raine Raitio: Kangasalaa koskevista vanhoista kartoista, s. 34 PDF
  • Olavi Horsma-aho: Matti Haapoja - murhamies sukupuun varjossa, s. 45 PDF
  • Pekka Nuottajärvi: Mitä henkikirjat kertovat sukututkijalle? s. 58 PDF
  • Seija Miettinen: Tampereen kauppahallin historiasta, s. 69-76 PDF

Vuosikirja XIV: 2 (Syksy 1993)

  • Inkeri Siren: 1700-luku, eräs käännekohta Suomen historiassa, s. 3 PDF
  • Jorma Pistokoski: Kveenien matkoista 1800-1900 luvuilla, s. 18 PDF
  • Pertti Ruokonen: Aitolahden talot ja niiden asukkaat vuodesta 1540 alkaen, s. 25 PDF
  • Raimo Heikkilä: Juho Juhonpoika - Ala-Toikon isäntä, s. 44 PDF
  • Juhani Väyrynen: Väyrysiä 1500- ja 1600-luvuilla muuttoliikkeiden aikakausina, s. 50 PDF
  • Seuran vuosikertomus, s. 63 PDF
  • Seuran toimintasuunnitelma, s. 69 PDF
  • Seuran jäsenluettelo, s. 73

Vuosikirja XIV: 1 (Kevät 1993)

  • Raimo Vasara: Tervehdyspuhe Sukututkimuspäivillä 16.1.1993, s. 3 PDF
  • Terhi Nallinmaa-Luoto: Militaria-asiakirjojen tulkinta ja käyttö sukututkimuksessa, s. 4 PDF
  • Kaarlo Haapanen: Siirtolaisuus Ruijaan 1800-luvulla, s. 8 PDF
  • Boris Verikov: Oma sukuni, s. 14 PDF
  • Anne Rantala: Alma Lovisa Sofia Schulman - naisvankilan Matilda Wrede? s. 21 PDF
  • Eino Koskinen: Ihmisen vaatteet historian saatossa, s. 26 PDF
  • Esa Kuukka: Sukututkimuksen suorittaminen Lemillä, jossa kirkonkirjat ovat tuhoutuneet, s. 45 PDF
  • Helvi Murto: Ortodoksinen kirkko Suomessa, s. 51-55 PDF

Vuosikirja XIII: 2 (Syksy 1992)

  • Hemmo Louhivuori: Rudolf Koivun tyrvääläiset juuret, s. 3 PDF
  • Helvi Ukkola: Muuan ihmiskohtalo Isonvihan ajalta, s. 5 PDF
  • Into Kangasniemi: Nokianvirran varrella Nokianvirtaa alaspäin, s. 10 PDF
  • Pertti Ruokonen: Ruokosen talo Aitolahden kulmakunnalla, s. 14 PDF
  • Pekka Nuottajärvi: "Kelpaamaton" isoisä, s. 31 PDF
  • Toimi Jaatinen: Hämeen museo, taustaa ja kehitysnäkymiä, s. 42 PDF
  • Seuran vuosikertomus PDF , toimintasuunnitelma PDF ja jäsenluettelo, s. 44

Vuosikirja XIII: 1 (Kevät 1992)

  • Raimo Vasara: Tervehdyspuhe Sukututkimuspäivillä 18.1.1992, s. 3 PDF
  • Tuula Martikainen: Hyvät sukututkimuksen harrastajat! s. 4 PDF
  • Aino Katermaa: Ihminen kartalla, s. 5 PDF
  • Anna Maria Vilkuna: Elämää Hämeen linnassa 1500-luvun puolivälissä, s. 15 PDF
  • Inkeri Siren: Ihminen ajassa, s. 19 PDF
  • Aaro Salovaara: Sukukirja omakustanteena, s. 33 PDF
  • Raine Raitio: Neppius, Neppenström, Adler-suku, s. 35 PDF
  • Kaarlo Haapanen: 350 vuotta Delaware-siirtokunnan perustamisesta, s. 41 PDF
  • Esko Mattila: Ylöjärven seurakunnan vaiheita, s. 47-48 PDF

Vuosikirja XII: 2 (Syksy 1991)

  • Raimo Vasara: Kesäkuulumisia, s. 3 PDF
  • Jorma Räsänen: Räsästen sukuyhdistyksen kesäjuhla, s. 5 PDF
  • Aarne Teerimäki: Seinäjoki omana kappeliseurakuntana, s. 7 PDF
  • Risto Husa: Nuijasodan tausta ja Nokian tapahtumat, s. 9 PDF
  • Vilho Puro: Esi-isäni Antti Yrjönpoika: karoliini - krenatööri, s. 13 PDF
  • Seuran vuosikertomus PDF , toimintasuunnitelma PDF ja jäsenluettelo, s. 21

Vuosikirja XII: 1 (Kevät 1991)

  • Raimo Vasara: Tervehdyspuhe Sukututkimuspäivillä 19.1.1991, s. 3 PDF
  • Matti Salo: Sukututkimuksen merkitys lääketieteessä, s. 5 PDF
  • Anni Pakarinen: Onks pääni silee ja silkkini levee, taitaa Mattikin kirkossa olla, s. 10 PDF
  • Matti Majamaa: Nokia, s. 19 PDF
  • Antti Hietala: Carl Sigfridsson Yxe, s. 23 PDF
  • Risto Juusela: Ahvenisto ja A.P. Mäkikylä, s. 25 PDF
  • Kaarlo Haapanen: Yrjö Kallinen, hengen mies, ihmisyyden apostoli, s. 30 PDF
  • Tuula Hockman: Ingeborg Aakentytär Tott, s. 35-41 PDF

Vuosikirja XI: 2 (Syksy 1990)

  • Raimo Vasara: Hujun emäntien sukujuuret, s. 3 PDF
  • Matti Koittola: Sissipäälliköiden J.J. Rothin ja K.J. Spoofin toiminnat Pohjois-Hämeessä v. 1808 sekä heidän sukujuurensa, s. 8 PDF
  • Seija Miettinen: Finlaysonin puuvillatehtaan henkilöperinnettä, s. 16 PDF
  • Anna-Maija Kuuliala: Sääksmäellä vaikuttaneita kirjailijoita ja taiteilijoita, s. 17 PDF
  • Viljo Vainionpää: Sääksmäen Vuorentaka, s. 19 PDF
  • Leila Mäkinen: Yhdistyksemme vaakunasta ja pöytästandaarin synnystä, s. 25 PDF
  • Seuran vuosikertomus 1990 PDF , toimintasuunnitelma vuodelle 1991 PDF , s. 27
  • Oiva Koskisen lahjoittamien karttojen luettelo, s. 37 PDF
  • Seuran jäsenluettelo, s. 38

Vuosikirja XI: 1 (Kevät 1990)

  • Raimo Vasara: Sukututkimuspäivän avauspuhe 13.1.1990, s. 3 PDF
  • Jaakko Masonen: Liikennehistorian tutkimus ja menetelmät, s. 4 PDF
  • Terhi Nallinmaa-Luoto: Tampereen seudun Dahlgreneista 1700- ja 1800-luvuilla, s. 9 PDF
  • Marjo-Riitta Saloniemi: Hautausmaiden historiallinen ja museaalinen tutkimus, s. 17 PDF
  • Antti Kouttu: Tyrvääläisen talonpoikaisperheen vaiheita 1700-luvun lopulta 1860-luvun nälkävuosiin, s. 22 PDF
  • Päiviö Muhonen: Kulkutaudit, s. 27 PDF
  • Erkki Ranto: Laukon omistajia ja Tottijärvi, s. 30 PDF
  • Jaakko Kaappa: Kalevala-aiheinen nimistömme, s. 38 PDF

Vuosikirja X: 2 (Syksy 1989)

  • Katriina Avonius: Tampereen kaupunginarkisto, s. 3 PDF
  • Raimo Vasara: Hujun sukuseuran matka USA:han kesäkuussa 1989, s. 5 PDF
  • Elli Voipio: Suomen Sukututkimusseuran kirjasto, s. 15 PDF
  • Pentti Niinimäki: Ikaalisten talot ja torpat Ruotsinvallan aikana, vuosina 1734-1810, s. 17 PDF
  • Erkki Sarkki: Johan Fredrik Sundblomin arvoitus, s. 19 PDF
  • Terttu Honkala: Hämäläinen merkkimies komissiomaanmittari I.J.Inberg 1835-1893, s. 24 PDF
  • Harri Rantanen: Entäpä, jos minäkin tekisin vaakunan, s. 29 PDF
  • Seuran toimintasuunnitelma PDF , vuosikertomus PDF , jäsenluettelo ja lehti- ja kirjaluettelo PDF sekä vuoden 1990 toimintasuunnitelma PDF , s. 34

Vuosikirja X: 1 (Kevät 1989)

  • Matti J. Kankaanpää: Keuruulainen Vaissin suku. Kokemuksia sukukirjan tekemisestä, s. 3 PDF
  • Sirkka Paikkala: Piirteitä sukunimistön kehittymisessä Tampereen seudulla, s. 6 PDF
  • Aaro Salovaara: "Pirullinen" erehdys sukututkimuksessa, s. 17 PDF
  • Kaarlo Haapanen: Amerikkaan muuttajat ja siirtolaiset, s. 21 PDF
  • Oiva Koskinen: Carlquist-suku Tampereen rakentajana ja koskienperkaajana 1771-1808, s. 25 PDF
  • Olavi Kallioniemi: Ortodoksinen kirkko ja sukututkims, s. 30-36 PDF

Vuosikirja IX: 2 (Syksy 1988)

  • Matti Koittola: Matti Matinpojasta Pietari Särkilahteen, s. 39 PDF
  • Eeva Anero: Kuinka Tampere sai asukkaita, s. 45 PDF
  • Eero Kittilä: Sukututkijat ja seurakunnat, s. 49 PDF
  • Tuula Rantanen: Sukututkimuksesta Tampereen kaupunginkirjastossa, s. 51 PDF
  • Seuran vuosikertomus PDF , toimintasuunnitelma PDF ja jäsenluettelo.
  • Vuosikertomuksen liitteenä on luettelo Osmo Merikosken perikunnan lahjoituksesta. s. 59 PDF

Vuosikirja IX: 1 (Kevät 1988)

  • Pentti J. Voipio: Sukututkijan kokemuksia, s. 3 PDF
  • Sirkka Karskela: Väestön "kasvattamisesta" sukututkimuksen keinojen avulla, s. 8 PDF
  • Liisa Hiltunen: Esineet esittävät, tavarat tarinoivat, s. 12 PDF
  • Heikki Peuramo: Vesilahden Hoppu-suvun erään haaran kaupunkilaistuminen 1800-luvun lopulla, s. 21 PDF
  • Unto Kanerva: Tampereen työväenliikettä itsenäisyyden vuosikymmeninä, s. 26 PDF
  • Olavi Kallioniemi: Vispilänkauppaa, s. 27 PDF
  • Oiva Koskinen: Kartat ja sukututkimus, s. 34-36 PDF

Vuosikirja VIII: 2 (Syksy 1987)

  • Lenni Ahvenus: Kyrön komppanian ruotu N:o 119, s. 59 PDF
  • Raimo Ranta: Itä-Suomi kiístojen kohteena Uudenkaupungin (1721) ja Turun (1743) rauhanneuvotteluissa, s. 68 PDF
  • Kaarlo Haapanen: Kansakuntamme itsenäisyystaistelun kiinnostava välivaihe, s. 92 PDF
  • Seuran vuosikertomus PDF , toimintasuunnitelma PDF ja jäsenluettelo, s. 108

Vuosikirja VIII: 1 (Kevät 1987)

  • Olavi Kallioniemi: Kirkollinen kansanperinne, s. 3 PDF
  • Viljo Uusinoka: Elämää Ylä-Satakuntalaisessa maalaistalossa viime vuosisadanvaihteen molemmin puolin, s. 6 PDF
  • Olavi Anttila: Paikallisyhteisö tutkimuskohteena, s. 13 PDF
  • Pirjo Markkola: Maaseudun naisen elämänkaari 1800-luvulla, s. 24 PDF
  • Marko Nenonen: Noidat ja noitaoikeudenkäynnit Suomessa 1500- ja 1600-luvuilla, s. 35 PDF
  • Pertti Luntinen: Suomalaisten asema Venäjän vallan aikana, s. 42 PDF
  • Aino Niskala: Yllättäviä sukututkimuslöytöjä, s. 50 PDF

Vuosikirja VII: 2 (1986-1987)

  • Pekka Lehtimäki: Hämäläismurteista, s. 84 PDF
  • Terttu Honkala: Erään 1800-luvun hämeenlinnalaisen porvarisperheen vaiheita, s. 95 PDF
  • Orvo Lipponen: Sukututkimuspäivän avauspuhe 17.1.1987, s. 109 PDF
  • Martti Helin: Sukututkijat ja museo, s. 111 PDF
  • Heljä Pulli: Karjalaisten sukujen tutkimisesta, s. 116 PDF
  • Seuran vuosikertomus PDF , toimintasuunnitelma PDF , lehti- ja kirjaluettelo PDF sekä jäsenluettelo, s. 121

Vuosikirja VII: 1 (1986-1987)

  • Anneli Lehtimäki: Pidettäisiinkö sukukokous, s. 3 PDF
  • Ari-Heikki Anttila: Traumaattinen isoviha 1710-1720, s. 7 PDF
  • Alpo Reinivaara: Kiertokoulu ja koululaitoksen kehitys Tampereella, s. 9 PDF
  • Eero Nallinmaa: Pakinointia sukututkimuksen odottamattomista sivulöydöistä, s. 21 PDF
  • Raimo Vasara: Mouhijärven vanha kirkko ja sukututkimus Kiikan Hujun suvusta, s. 33 PDF
  • Erkki Sarkki: Sosiaalitoimia Mouhijärvellä Häijään, Saikkalan ja Tupurlan kylissä 1860-luvun alussa, s. 52 PDF

Vuosikirja VI: 2 (1985-1986)

  • Armas Nieminen: Piirteitä tieteen, erityisesti historiatieteen olemuksesta, s. 108 PDF
  • Timo Kukkasmäki: Paikallisesta juhlaperinteestä, s. 122 PDF
  • Elja Penttilä: Löytämisen iloa, s. 132 PDF
  • Eero Rautajoki: Inkerin historiaa ja sukuja, s. 134 PDF
  • Kaarlo Haapanen: Suomalaisten sukujuuret K.A. Gottlundin etsiminä Ruotsissa kesällä 1817, s. 143 PDF
  • Meri Tila: Tervehdyssanat Tampereen sukututkimuspäivänä 18.1.1986, s. 152 PDF
  • Timo Kökkö: Tyrvään seurakunnan vaiheista, s. 155 PDF
  • Terhi Nallinmaa-Luoto: Hämeenkyrön ensimmäiset torpat ja torpparit, s. 165 PDF
  • Anneli Mäkelä: Suomen asutuksen yleisluettelo, s. 172 PDF
  • Seuran vuosikertomus 1.1.-31.12.1985, s. 179 PDF
  • Seuran omistamat lehdet ja kirjat, s. 185 PDF
  • Seuran julkaisut ja niiden sisältö, s. 188 PDF
  • Toimintasuunnitelma 1.1.-31.12.1986, s. 195 PDF
  • Seuran jäsenluettelo 31.12.1985, s. 198

Vuosikirja VI: 1 (1985-1986)

  • Esko Sarasmo: Hämeen asutuksen varhaisia vaiheita, s. 3 PDF
  • Jorma Räsänen: Sukututkimuksen ruotsalaisista ja saksalaisista lähteistä, s. 6 PDF
  • Osmo Merikoski: Kokemuksia eri arkistoissa ja Sika-Kalle, s. 21 PDF
  • Raimo Ranta: Suomen maaseudun käsityöläiset 1600- ja 1700-luvulla, s. 26 PDF
  • Erkki Sarkki: Käsityöläiset sosiaalikerrostumana 1860-luvun Mouhijärvellä, s. 46 PDF
  • Jussi Rainio: Vepsäläisestä kansankulttuurista, s. 57 PDF
  • Vesa Leppänen: Kummisetäni Lauri Leppänen 6.6.1895-8.12.1977, s. 74 PDF
  • Orvo Lipponen: Emil ja Erik Lindhin kokoelmat Valtionarkistossa, s. 89 PDF
  • Sakari Siltaloppi: Petter Hällströmin sukukirjan tarkoitus, s. 102-107 PDF

Vuosikirja V: 2 (1983-1984)

  • Elja Penttilä: Havaintoja, s. 3 PDF
  • Jorma Räsänen: Sukukirja, s. 6 PDF
  • Arvo Harjumaa: Avioliittokäytäntö sukulaisuuden selvittelyssä, s. 12 PDF
  • Jussi Rainio: Lauri Orispää Äänis-Vepsän aluepäällikkönä, s. 14 PDF
  • Lauri Orispää , s. 32 PDF
  • Uolevi Nojonen: Syitä "Kylän syntyyn", s. 34 PDF
  • Jorma Räsänen: Kaavin pitäjän Maarianvaaran kylän Leskelä N:o 24, s. 41 PDF
  • Vaakunaoppaita, s. 70 PDF
  • Vuosikertomus yhdistyksen V:ltä toimintakaudelta 1.5.1983-31.12.1984, s. 71 PDF
  • Toimintasuunnitelma PDF ja jäsenluettelo 1.1.1985, s. 76

Vuosikirja V: 1 (1983-1984)

  • Jorma Räsänen: Vanhoista asiakirjoista ja asiakirjakielestä, s. 1 PDF
  • Orvo Lipponen: Jalmari Finnen arkisto, s. 11 PDF
  • Anneli Mäkelä: Perintötilat, kruununtilat, rälssi, donaatiot, s. 33 PDF
  • Osmo Merikoski: Ylöjärven Mäkkylän suku, s. 38 PDF
  • Kyösti Kiuasmaa: 1500-luvun säätyläisiä ja toimihenkilöitä, s. 49 PDF
  • Kyösti Kiuasmaa: Sukunimi 1500-luvun miehen mitta, s. 54-57 PDF

Vuosikirja IV (1982-1983)

  • Juho Jalava: Sukututkimuksen ulottaminen ajanlaskumme alkuun, s. 1 PDF
  • Helinä Koivisto: Nimistön tutkimuksesta ja vanhasta suomalaisesta nimistöstä, s. 9 PDF
  • Anneli Lehtimäki: Kevyemmän sarjan sukututkintaa, s. 24 PDF
  • Kalle Lehtonen: Heraldiikka - mitä se on, s. 29 PDF
  • Päiviö Muhonen: Kuolinsyitä Suomessa kymmenvuotiskautena 1851-1860, s. 36 PDF
  • T.V. Ollila: Valokuvaus sukututkimuksen apuna, s. 44 PDF
  • Veikko Piirainen: Köyhien yhteiskunnallinen huolto sukupuumme tyvioksien kasvun aikaan, s. 49 PDF
  • Lauri Ruippo: Ensin oli maisema, s. 62 PDF
  • Vuosikertomus PDF ja jäsenluettelo 1.5.1983, s. 71

Vuosikirja III: 2 (1981-1982)

  • Kolmannen toimintakauden päättyessä, s. 1 PDF
  • Erkki Ala-Könni: Noitarumpu ja shamanismi, s. 2 PDF
  • Pentti Miettinen: Vanhoista silmäsairauksista, s. 7 PDF
  • Matti Vuoristo: Harjun kirkko 1639-1858, s. 10 PDF
  • Unto Miettinen: Suomalaisten juuret, s. 19 PDF
  • Osmo Merikoski: Ruotsin arkistot suomalaisen sukututkijan kannalta, s. 29 PDF
  • Jorma Räsänen: Aatra ja manttaali, s. 31 PDF
  • Meri Tila: Excursio Turun maakunta-arkistoon, s. 47 PDF
  • Erkki Huhta: Yhteistyö sukututkijan ja kirkkoherranviraston kesken, s. 52 PDF
  • Vuosikertomus PDF ja jäsenluettelo 1.5.1982, s. 56

Vuosikirja III: 1 (1981-1982)

  • Matti Järvinen: Pispalan Moreenin toiminnasta, s. 1 PDF
  • Kaarlo Haapanen: Suomalaisista sukunimistä, s. 7 PDF
  • Vesa Leppänen: Piirteitä Suomen kansan muinaisesta sekä Lönnrotin aikaisesta lääketieteestä, s. 14 PDF
  • Thorolf Aspholm: Vieraskielisiä nimiä ja nimityksiä, s. 23 PDF
  • Seija Miettinen: Lappalaisten oloja, s. 30 PDF
  • Sukututkimuspäivä tammikuussa 1982: USA:n Suomen suurlähettilään Keith Nyborgin esitelmä amerikkalaisista sukututkimuslähteistä, s. 47 PDF

Vuosikirja II (1980-1981)

  • Seuran 2. vuoden tuloksia, s. 1 PDF
  • Kyösti Kiuasmaa: Historia ja genealogia, s. 3 PDF
  • Jussi Gävert: Juurien eli esipolvien numerointi binäärijärjestelmällä, s. 7 PDF
  • Jorma Räsänen: Perunkirja, s. 20 PDF
  • Vesa Leppänen: Almanakka, s. 33 PDF
  • Kalevi Mäki-Kihniä: Sukututkimusaineistoani, s. 47 PDF
  • Jukka Paarma: Kirkonarkistot, s. 60 PDF
  • Ritva Harteva: Pelastusarmeijan etsiskelytoiminnasta, s. 66 PDF
  • Seija Miettinen: Suomen perinnetutkimuksen historiaa, s. 67 PDF
  • Seppo Myllyniemi: Kirkonkirjat ja maakunta-arkistot, s. 82 PDF
  • Jorma Räsänen: Eräitä käsitteitä maaomaisuuden ajalta, s. 87 PDF
  • Pasi Kuusiluoma: Suomalainen sukunimi, s. 103 PDF
  • Meri Tila: Maakuntakirjasto sukututkijan apuna, s. 110 PDF
  • Vuosikertomus PDF ja jäsenluettelo 1.5.1981, s. 114

Vuosikirja I (1979-1980) PDF

  • Seuran alku, s. 1
  • Vuosikertomus I:ltä toimintakaudelta 1.5.1979-30.4.1980, s. 4
  • Hienotunteisuus on aina paikallaan: sukututkija kirkkoherranvirastossa, s. 8
  • Seuran säännöt, s. 11
  • Tampereen kaupunginkirjastossa keväällä 1980 olevat seurakuntien mikrofilmit, s. 15
  • Seuran jäsenet 1.5.1980