etusivu: teemat: tuomiokirjajuttuja
Orpana-lehdessä 2/2002 kerrottiin Kokemäen syyskäräjillä 1699 esiin tulleesta nujakasta luutnantti Eric Blåfieldin vaimon Elisabet Jordanin ja inspehtori Lars Giersin vaimon Annika Watzin välillä. Naisille oli tullut sunnuntaina 11. kesäkuuta 1699 Harjavallan kappelissa jumalanpalveluksen aikaan pientä tappelunnujakkaa ja kiivasta sananvaihtoa siitä, mahtuisiko Elisabet Jordan ja hänen aikuinen tytärpuolensa Catharina Blåfield Annika Watzin kirkonpenkkiin istumaan. Rouvien penkkioikeudesta noussut kahakka oli aiheuttanut pahennusta kirkkoväessä, ja Ulvilan kirkkoherra Gabriel Fortelius oli vienyt asian oikeuteen.
Asiaa puitiin käräjillä pitkään; useita todistajia kuultiin ja muutama jäävättiin vihamielisinä todistajina. Kruununvouti Lars Hauff antoi lopulta lautamiesten tehtäväksi ratkaista seuraaviin käräjiin mennessä kaksi asiaa: kuinka monta istujaa mahtuu kirkonpenkkiin ja oliko kyseisenä sunnuntaina ollut kirkossa yksi vai kaksi saarnaa. Saarnojen määrä oli tärkeä seikka selvitettäessä eräiden todistajien luotettavuutta.
Seuraavilla Kokemäen käräjillä ei asiaa otettu esille, ja kertomus jäi Orpana-lehdessäkin kesken. Askarruttamaan jäi etenkin kysymys siitä, montako naispeppua mahtuu lautamiesten mielestä Lammaisten penkkiin. Lautamiehet ryhtyivät puuhaan vasta puolitoista vuotta myöhemmin, kun asia otettiin uudelleen esille Kokemäen talvikäräjillä 19.–20.3.1701.
Annika Watzin puoliso, inspehtori Lars Giers anoi Kokemäen talvikäräjillä maaliskuussa 1701, että oikeus ratkaisisi viimeinkin riita-asian Elisabet Jordanin ja hänen vaimonsa välillä. Giers oli valmistautunut oikeuskäsittelyyn hankkimalla vaimonsa puolesta puhuvia todistajanlausuntoja.
Asian käsittely kuitenkin lykkääntyi seuraaville käräjille, sillä rouva Elisabet Jordan oli vastikään jäänyt leskeksi luutnantti Eric Blåfieldin kuoltua marssilla kuninkaallisen majesteetin palveluksessa ollessaan. Rouva Elisabet Maria Jordan selitti oikeudessa, että hänen miesvainajansa oli ollut oikeudessa hänen edustajansa ja ettei hän itse ymmärrä ajaa asiaansa inspehtoria vastaan eikä hän ollut ehtinyt hankkia itselleen asianajajaa ja edusmiestä.
Rouva Elisabetin ymmärrys oli kasvanut toukokuun lopulla pidettyihin Kokemäen käräjiin mennessä. Hän ilmoitti silloin haluavansa itse puhua ja vastata asiassa. Vastapuolella asiaa ajoi rouva Annikan puoliso, inspehtori Giers. Myös rouva Annika oli itse oikeudessa paikalla.
Inspehtori Giers esitti oikeudelle kappalaisen, herra Påhl Bogen laatiman kirjallisen todistuksen, jossa tämä ilmoitti, että kyseisenä sunnuntaina oli ollut vain yksi saarna ja ettei hän tiennyt mitä rouvien välillä oli tapahtunut, sillä tapahtumahetkellä hän oli ollut alttarilla selin seurakuntaan. Lisäksi hän väitti saarnan aikana huomanneensa, että edesmenneen luutnantti Blåfieldin tytär istui äitipuolensa ja inspehtorskan polvella, kuten tungoksessa oli tapana. Bogen mukaan tämä johtui tilanpuutteesta.
Tämän jälkeen inspehtori Giers esitti Jordania vastaan laatimansa kirjallisen valituksen, jossa hän esitti, että koska Blåfield-vainajan virkatalo Harolankylässä kuului Euran seurakuntaan, niin vainajan leskirouvalle ei kuulu Kokemäen pitäjään kuuluvassa Harjavallan kappelissa penkkioikeutta. Sen sijaan Giersillä itsellään on Lammaisten kylässä sijaitsevan rusthollin omistajana penkkitilansa mainitussa kappelissa. Inspehtori kertoi, että vaikka hänen Annika- vaimonsa ei ollut mitenkään loukannut luutnantskaa Harjavallan kappelissa, oli tämä kuitenkin kyseisenä kesäkuun sunnuntaina 1699 ehdoin tahdoin tunkeutunut rouva Annikan penkkiin, vaikka siinä ei ollut tilaa, polvellaan tönäissyt tytärpuolensa, neiti Catharina Blåfieldin, inspehtorskan syliin ja puhutellut rouva Annikaa muutamilla sopimattomilla sanoilla.
Elisabet-rouva väitti tähän vastaan ja ilmoitti, ettei inspehtori Giers pysty todistamaan, että hän olisi loukannut rouva Annikaa sanoin tai teoin. Hän esitti seurakunnan kirkkoherran Henrich Paulinuksen 13.5.1701 päiväämän todistuksen, jossa kirkkoherra myönsi antaneensa Blåfield- vainajan pyynnöstä tämän vaimolle ja lapsille täyden oikeuden käyttää Lammaisten naisväen penkkiä, sillä kirkkoherran vaimo ja lapset eivät itse mainittua penkkitilaa käytä. Elisabet Jordan jätti toisenkin todistuksen, jossa perintötalonpoika Jaakko Heikinpoika Keskipere Lammaisten kylästä myönsi antaneensa rouva Jordanille ja tämän tytärpuolille Keskipereen talolle kuuluvan osan Lammaisten naisväen penkistä, sillä hänellä ei naimattomana ollut ketään, joka sitä käyttäisi.
Vaikka siis rouva Elisabet Jordanilla oli sekä kirkkoherran että Jaakko Heikinpojan lupa käyttää Lammaisten penkkiä, ei rouva Annika Watz ollut päästänyt häntä penkkiin, vaikka siellä oli kyllin tilaa.
Inspehtori Giers kutsui todistajakseen isäntä Matti Heikinpoika Keisarin Torttilan kylästä. Elisabet Jordan pystyi kuitenkin osoittamaan, että Matti Heikinpoika oli hänelle vihamielinen todistaja, joten tämä katsottiin jääviksi. Matti Heikinpojalla ja Elisabet Jordanin isällä oli ollut jokin aika sitten riitaa ja epäsopua Erich Callia -nimisen kappalaisen häissä Kurjalan rusthollissa. Lisäksi Matilla ja luutnantskan miesvainajalla oli ollut eräissä toisissa häissä kolme tai neljä vuotta sitten riitaa, jolloin luutnantti oli lyönyt Mattia hävyttömyyden vuoksi korvalle niin, että tältä oli pudonnut myssy päästä. Matti ja Blåfield-vainaja olivat olleet riidoissa myös metsänhakkuiden vuoksi.
Tämän jälkeen oli rouva Jordanin vuoro kutsua oma todistajansa valalla kuulusteltavaksi. Esiin astui hiirijärveläisen sotilaan Yrjö Eskelinpojan vaimo Maria Tuomaantytär, joka oli kyseisenä sunnuntaina istunut kirkossa Annika Watzin takana. Marian todistuksen mukaan Elisabet Jordan oli käyttäytynyt asiallisesti: Hän oli odottanut hetken käytävällä seisten, että inspehtorska ja muut olisivat tehneet hänelle ja hänen Catharina-tytärpuolelleen penkissä tilaa. Koska tilaa ei annettu, oli rouva Jordan ohjannut tytärpuolensa penkkiin ja astunut hänen jälkeensä itse sisään ja langennut penkin kynnyksellä polvelleen. Siinä samassa oli inspehtorska antanut heille hieman tilaa vetäen samalla pidemmälle jakkaran, jolla oli istunut ja joka oli niin pitkä, että sille mahtui kolme henkilöä. Marian mukaan penkissä oli Annika-rouvan ja tämän vieressä istuneen ratsumiehen vaimon Elina Jaakontyttären välillä niin paljon tilaa, että yksi henkilö olisi mahtunut istumaan heidän väliinsä. Annika Watz oli vetänyt Elina Jaakontytärtä hameesta lähemmäksi itseään ja tempaissut kiiruusti ja kiivaalla ilmeellä itselleen huivinsa, joka oli jäänyt luutnantskan eteen penkin päälle.
Maria Tuomaantyttären kertoman mukaan luutnantska oli polvelleen vaipuessaan puhutellut inspehtorskaa näillä sanoilla: ”Jumala varjelkoon minua, miksei inspehtorska päästä minua penkkiin, koska minulla on lupa mennä tänne.” Maria ei kuitenkaan kuullut, mitä Annika-rouva oli tähän vastannut. Hän myös todisti, ettei mitään tönimistä tai tuuppimista ollut osapuolten välillä tapahtunut.
Seuraavaksi oikeus kutsui kuultavaksi Annika Watzin vieressä istuneen ratsumiehen vaimon Elina Jaakontyttären. Elina kertoi, ettei ollut ymmärtänyt, mitä rouvat olivat puhuneet, koska se oli tapahtunut lyhyesti ja ruotsin kielellä, mitä hän ei osaa. Hän kertoi – toisin kuin Elisabet Jordanin todistaja –, ettei inspehtorska ollut vetänyt häntä hameesta ja pyytänyt istumaan lähemmäksi.
Muita todistajia tai asianhaaroja ei enää riidan osapuolilla ollut esittää oikeudelle. Inspehtori kuitenkin muistutti oikeutta, että hänen vaimonsa oli pahennuksen aikana ollut raskaana ja heikkojalkainen, joten hänen oli ollut vaikea liikuttaa itseään nopeasti. Inspehtori väitti vielä, että hänen Annika-vaimonsa mielestä penkissä oli ollut tilaa sekä luutnantin leskelle että tämän tytärpuolelle.
Lopuksi lautamiehet Simo Tuomaanpoika Hyrkelästä ja Matti Simonpoika Villiästä kertoivat mitanneensa kummankin osapuolen läsnäollessa 30.3.1701 kirkonpenkin. Penkki oli 8 ¼ kyynärää pitkä ja sille mahtui yhdeksän henkeä mukavasti, mutta suurten juhlapyhien tungoksessa kymmenenkin.
Oikeus totesi asiaa harkittuaan, ettei luutnantin leski Elisabet Jordan ollut penkkiin saapuessaan puhunut pahoja sanoja Annika Watzille ja ettei hän ollut vihastuksissaan työntänyt tytärpuoltaan inspehtorskan syliin, vaan penkkioikeuttaan käyttääkseen oli hiljaa polvellaan työntänyt tyttöä, että he paremmin saivat tilaa itselleen. Tämän vuoksi luutnantska, rouva Elisabet Maria Jordan vapautettiin inspehtori Lars Nielsson Giersin häntä vastaan nostamasta syytteestä.
Annika Watzin käytöstä tutkiessaan oikeus totesi, ettei tämä ollut antanut luutnantin leskelle ja tämän tytärpuolelle riittävästi tilaa penkissä, jossa oli luutnantskan pyrkiessä kuusi henkeä ja johon mahtui lautamiesten todistuksen mukaan yhdeksän henkeä. Lisäksi hän oli kiivasilmeisesti siepannut takaisin itselleen huivin, joka oli jäänyt penkin selustalle.
Oikeus tuomitsi Annika Watzin omalla valallaan vapauttamaan itsensä. Hänen tuli vannoa, ettei ollut kyseisenä kesäkuun sunnuntaina Harjavallan kappelissa tahallisesti estänyt Elisabet Jordania ja tämän tytärpuolta, neiti Catharina Blåfieldia meneillään olevan jumalanpalveluksen aikana tulemasta Lammaisten naisväen penkkiin ja ettei hän ollut tällöin vihastuksissaan puhutellut säädyttömästi luutnantskaa ja neiti Blåfieldia. Päätös alistettiin kuninkaallisen hovioikeuden harkintaan.
Virpi Nissilä (tiedot) - Ulla Koskinen (puhtaaksiluenta) - Johanna Kurela (teksti)
© Tekijät ja Tampereen seudun sukututkimusseura. Lainattaessa lähde mainittava.